Vaeltelin ja kiipesin viikon verran Alpeilla. Tarkoitukseni oli ensin kävelellä Signal de La Gravelle, sitten Roc Noirille ja sitten Aiguille du Goléonille. Lopuksi ajattelin kiivetä Grande Ruinelle.
En tehnyt mitään noista asioista. Reissu oli yhtä kaikki haastava ja hyvä.
Mitä tapahtui? Yllättävät inhimilliset seikat muuttivat asioita matkan aikana, ja en voinut toteuttaa suunnitelmiani kuten olin ajatellut. Huomasin ilokseni, että pystyin joustamaan suunnitelmistani ja tekemään uusia lennosta, ja kykenin myös puhumaan muutoksien herättämistä tunteista ja ajatuksista.
Matkalla monta lahjaa minulle: eräs ystävyys syveni ja vahvistui, syntyi uusi kumppanuus (hi, Julien!), tutustuin moneen mukavaan uuteen ihmiseen ja kiipesin itseäni hämmästyttävällä tasolla. Kävimme ystävän kanssa jäätikön kautta hienolla harjanteella kahdestaan, omin voimin (eka kerta). Kiipesin ensimmäistä kertaa via ferrataa. Kiipesin mielestäni tyylikkään ja virkistävän ilmavan harjanteen. Laskin mäkeä jäätiköllä! (c'est culing en français, haha). Ennen kaikkea opin lisää sopeutumista ja tilanteen huomioon ottamista, omista tavoitteistani tinkimättä.
Ehkä opin avoimuutta maailmalle?
I like to plan things beforehand, think things through. I don't, as a rule, think of myself as a very flexible person. Well, I was wrong about that (add that to the long list of my mistakes).
I had plans for my climbing trip to the Alps, and basically none of my plans came through. Yet the trip was immensely enjoyable, fun and I learnt a lot. I deepened a friendship. I made new companions and acquaintances. I'm still rather amazed at the level I can climb easily at, and I'm beginning to be a bit proud of my mental strength. The food was obviously very good, and I also managed to slide down a glacier on my bottom - like I was a little girl again.
Above all, I went with what I got and enjoyed it immensely. So, not a bad trip at all, and probably mentally even more of a success than it was climbing-wise. And it was by no means a failure on that front, either.
This route was to me the high point of it all, airy and sustained. Highly recommended if you're into air, some downclimbing and thinking while you climb.
 |
| Pointe Trifide, traversée des arêtes, AD/II |
