Evlut kirkolla on kaksi ongelmaa, ja ne ovat lyhyesti: 1) aktiivit ja palkattu henkilökunta on enimmäkseen ihan pihalla siitä, miten seurakuntalaiset ja suomalaiset ylipäätään elävät ja sen takia eivät osaa puhua semmoisella kielellä, että joku ulkopuolinenkin ymmärtää, mistä on kyse ja 2) toimintaa ei saada muutettua vastaamaan jäsenten tarpeita (tunnetaan myös nimellä päättämättömyys). Pikkuongelmia, tai oireita ongelmista, ovat tuskailu kielenkäytön kanssa (asiakas on ruma sana ja sitä ei saisi käyttää, vaikka osa jäsenistä takuulla mieltää itse itsensä asiakkaiksi) ja konkreettisen mittaamisen lähes totaalinen puute. Jäsenmäärää mitataan, mutta eihän se mikään toiminnan mittari ole, lähinnä yleisindikaattori siitä, että jep, enimmäkseen ei olla onnistuttu, vuosikymmeniin.
Olen työni takia päässyt penkomaan Kotimaan Jäsen 360 -materiaalia (ihan semmoinen normisegmentointi suomalaisista uskonnollisten asenteiden suhteen, kaverina kaikenlaisia elämäntapaindikaattoreita), ja minua on valistettu, että palkatut työntekijät ovat aika reippahasti siellä uskollisten (lue: konservatiivien) puolella. Tulos ei yllätä yhtään.
Päättämättömyydestä löytyy esimerkkejä niin, että surettaa - naisten pappeus, homot, erilaiset muutoshankkeet joita on paljon, mutta joista mikään ei tunnu johtavan toiminnan muuttumiseen millään lailla. Varsinkin jonkin asian tekemisen lopettaminen tuntuu olevan täysin mahdoton juttu: kun jotain on kerran aloitettu, sitä puuhataan kunnes kuollaan. Ja kun mitään ei mitata - ainakaan euroissa - mistään ei tule myöskään signaalia, että nyt yritetään ratsastaa kuolleella hevosella. Välillä käy mielessä, että mittareita ei edes haluta, koska niistä kävisi niin ikäviä asioita ilmi. Samaan aikaan, tietysti, selitetään että eihän hengellisiä asioita voi mitata. Ei voi, ei. Mutta kävijämääriä voi, ja tavoitettuja ihmisiä voi, ja käytettyä työaikaa voi. Ja mittaustulosten perusteella voi arvioida toimintaa ja tehdä muutoksia toimintaan. Jos onnistuu välttämään mittaamisen, ei tarvitse arvioida eikä varsinkaan muuttaa mitään.
Jos olisin ylin styranki ja luterilaisten paavi, ja minulla olisi kaikki valta maan päällä (maan päällä riittää kyllä, kiitos vaan), määräisin, että ensiksi laitettaisiin kirkon hengelliset työntekijät tutustumaan nykymaailmaan ja nykyihmisiin sellaisina kuin ne ovat. Apua saisi varmaan esimerkiksi sosiologiasta, sukupuolentutkimuksesta, kulttuurintutkimuksesta ja yhteiskuntatieteistä ylipäätään. Ei mitään teologisia vänkyröintejä tähän väliin.
Seuraavaksi pakottaisin johdon tekemään työnsä, eli päättämään painopisteistä, perustellen ne jäsenistön selvitetyillä ja perustelluilla tarpeilla. Eli vaatisin kaikesta ns. business caset. Jos johtoa ei huvittaisi tämä, tai johto ei saisi tätä aikaan, johto menisi vaihtoon. Ei ole mitään järkeä tehdä mitään musta tuntuu -menetelmällä. Evlut kirkko saa jäsenmaksuina (eli kirkollisverona) rahaa, ja se pitää käyttää vastuullisesti eikä mihinkään epämääräiseen "kun näin on ennenkin tehty" -touhuun. Veikkaan, että jumalanpalvelukset, toimitukset ja ihmisten auttaminen ja suuri osa tukitoiminnoista pysyisivät (kaikille on helppoa tehdä business case kirkon lähtökohdista), mutta kaikki muu muuttuisi.
Sitten komentaisin kaikki kertomaan näistä jutuistaan, minkä tyylisestä jutusta on kyse. Eli onko joku kirkollinen juttu esim. enemmän hihhulointia (kädet ylös ja kielillä puhumaan), pylvään takana murjottamista tai vaikka helvetin tulen julistusta. Tai esim. antirasistista. Tässä takana semmoinen ajatus, että nämä - näin veikkaan - ovat mahdottoman tärkeitä erotteluja sille porukalle, joka harkitsee kirkollisessa tilaisuudessa poikkeamista tai muuten sekaantumista kirkkoon. Nämä tyylit pitäisi tietenkin selvittää tuossa ensimmäisessä vaiheessa noilta ns. maallisilta tutkijoilta, ja näitä pitäisi muutella sitä mukaa kun maailma muuttuu, eli jatkuvasti.
Nyt evlut kirkko ei kerro tapahtumiensa ja osallistumismahdollisuuksien sisällöstä oikeastaan muuta kuin muotoseikat, ja se on vähän kuin ilmoittaisi että "konsertti ensi viikolla torstaina kello 19 siellä ja siellä". Mitäpä sitä kertomaan, mitä musiikkia siellä soitetaan ja kuka soittaa. Aktiivit tietysti osaavat suodattaa mieleiset tapahtumat tuttujen tyyppien nimillä (ai siellä on Huttunen, siitä en tykkää, meen tuonne missä on Möttönen mieluummin), mutta eihän kukaan vähänkään kirkollisesta touhusta vieraantunut (lue: lähes kaikki suomalaiset) tuollaista osaa tai viitsi tehdä. Varminta ja turvallisinta on olla menemättä, koska mistä sen tietää millainen kaheli siellä on vastassa. Kauneimmat joululaulut, joulukirkot ja pääsiäiskirkot ovat enimmäkseen ok, koska niissä pakollinen muoto on niin vahva - ei tarvitse pelätä mitä ihmettä siellä tapahtuu jos sinne menee. Kuka ostaa hengellisen sikansa säkissä? Niin-pä.
perjantai 7. lokakuuta 2016
keskiviikko 4. toukokuuta 2016
RPi 3 + F23 + MPD
Eli kuinka saada varsin pikkuinen ja varsin siedettävän näköinen musiikkisoitin ja tiedostopalvelin olohuoneeseen.
Olohuoneessani on ollut tietokone viimeiset... 10 vuotta? Ainakin. Se on ollut iso ja luotettava HP:n työasema, mutta onhan se, no, iso. Ja vanha. Ja yhä meluisampi. Sain koneen aikoinaan hyvältä ystävältä, se oli poistettu muusta käytöstä ja oli menossa romutettavaksi - 10 vuotta sitten.
Olin myös katsellut uteliaasti RPi:ä, tuota pikkuista ARM-prosessoriin perustuvaa tietokonetta, ja miettinyt useamman kerran, olisiko siitä kotipalvelimen (tunnetaan myös nimellä datasaavi) korvaajaksi. RPi:t ovat aika halpoja, viiden kympin molemmin puolin, joten päätin kokeilla.
Kannoin kaupasta kotiin RPi 3:n, kotelon, virtalähteen (ihan tavallinen USB-laturi), MicroSD-muistikortin ja telakan parille SATA-levylle; tarkoitukseni oli laittaa vanhassa HP:ssa olevat, varsin uudet levyt kiinni RPi:n. Komponenttien kytkeminen oli ihan triviaalia, laita johdot kiinni, työnnä levyt telakkaan ja siinähän se. Laitoin myös näppäimistön ja hiiren kiinni RPi:n. Seuraavaksi piti asentaa käyttöjärjestelmä MicroSD-kortille.
Olin päättänyt, että jos vain mahdollista, myös RPi tulisi toimimaan Fedoralla, koska olen tottunut Fedoraan, tiedän sen oikut ja metkut ja se on mielestäni aika elegantti ylläpidettävä (en tosin vieläkään tiedä pitäisikö systemd:stä ja pulseaudiosta pitää vai ovatko ne hävityksen kauhistus, CUPSin ohella. Osa minusta haluaisi että SysV, ALSA ja lprng toimisivat ikuisesti).
Tuumasta toimeen, sopiva levykuva lataukseen täältä. Desktop, Fedora Workstation. Se ehkä osoittautuisi pikkaisen epäoptimaaliseksi, mutta GNU/Linuxeihin on niin helppo pultata lisää osia, että se ei huolettanut vähääkään. Sitäpaitsi olin utelias näkemään, miten RPi 3 selviää Gnome 3:sta.
Seuraavat osat tein virallisen RPi 2:lle tarkoitetun ohjeen mukaan. Näin jälkikäteen siitä firmware-masterista kannattaa kopioida SD-kortille myös /opt, koska siellä on kaikenmoista RPi:n spesiaalisoftaa, eli
olisi ollut ihan fiksu juttu. Tein sen sitten myöhemmin.
Seuraavaksi laitoin RPi:n kiinni verkkoon (perinteisellä Ethernet-johdolla), laitoin SD-kortin sisään, kytkin telkkarin RPi:n HDMI-liitäntään ja laitoin virrat päälle.
Sehän käynnistyi ihan kuten pitikin! Kliksuttelin Fedoran asennusohjelman loppuun ja seurasin virallisen ohjeen loppuun, poistin Fedoran kernelin (tämä tuntui todella omituiselta koska normaalisti kernelin poistaminen tekee koneesta käynnistämiskelvottoman, mutta tässähän poistettiin vain Fedoran versio kernelistä, ei sitä firmware-masterista kopioitua oikeaa, käytössä olevaa kerneliä), päivitin Fedoran paketit (tähän meni melkein tunti), asensin rpi-updaten ja käynnistin koneen uudestaan.
Seuraavaksi laitoin sshd:n päälle:
ja nakertelin palomuurin mieleisekseni:
(eli samasta lähiverkosta voi tulla sisään ssh:lla, lisäsin sinne kaikenmoista muutakin mutta sitä en näin julkisesti jaa)
Asensin ssh-avaimet ja testasin, että pääsen kodin muilta koneilta kirjautumaan RPi:n. Hienosti toimi!
Seuraavaksi lisäsin telakassa olevat levyt /etc/fstabiin (eli kerroin, mikä levy laitetaan kiinni mihinkin hakemistoon, mm. näin:
ja sitten pääsinkin askartelemaan nfs:n mieleiseeni tilaan. No, laiskana kopioin vaan edellisestä palvelimesta /etc/exportsin, käynnistin nfs:n ja kokeilin, että talouden muut masiinat löysivät levyt edelleen. Eivät löytäneet. Koska, doh, en ollut avannut palomuuria. Joten:
ja yhteiset levytkin löytyivät taas. Perään vielä
niin löytyvät myös uudelleenkäynnistyksen jälkeen.
Tähän asti jokseenkin tavanomaista ja tylsää, vaihdoin tosin screenin tmuxiin emacs-sessiotani varten, mutta tästä alkoi itselleni kiintoisa vaihe, halusin nimittäin jonkun mukavan ratkaisun, jolla voin soitella levyllä lojuvaa musiikkikirjastoani (kyllä, minulla on myös Spotify Premium ja Chromecast, mutta siellä ei ole kaikkea). Joten:
- asensin rpmfusionin (ohjeet, Command line setup using rpm, Fedora 22 and later)
- asensin mpd:n:
- asensin mpc:n
ja aloin säätämään mpd:tä (mpd.conf). Ja ääniä.
Ääni, Linuxissa, on varmaan iäisyystuskailun aihe. Niin nytkin. Ei pihahdustakaan, ja kun kysyin järjestelmältä, että olisikohan joku äänilaite käytettävissä (aplay -l), vastaus oli että ei mittään ole, ei ollenskaan. Seuraavaksi tillistelen, että olisikohan kernelin moduli ladattuna. Modulin nimi on snd_bcm2835 - ei löydy ytimestä (lsmod). Modulin saa ladattua (modprobe snd_bcm2835) ja sen voi laittaa latautumaan automaagisesti: lisää tiedosto /etc/modules-load.d/snd_bcm2835.conf, jonka sisässä lukee seuraavat taikasanat:
Ei ääntä. Lievää manailua ja ärtymystä ja googlettamista. Toiset luulevat, että nörtit osaavat kaiken, mutta paljastan nyt, että me osaamme googlettaa. Plus olemme hirveän härkäpäisiä. Noin puolen tunnin ähertämisen tuloksena löydän tälle sivulle, jossa on uusi taikasana dtparam=audio=on, joka siis kirjoitetaan tiedostoon /boot/config.txt ja käynnistetään RPi uudestaan.
Ei ääntä.
Tarkistetaan vielä kerran, että äänijärjestelmälle on sanottu, että yritä nyt pliis soittaa sitä ääntä sen kuulokeliitännän kautta:
Soitellaan testiääntä (speaker-test), ei pihahdustakaan - mutta ei virheilmoituksiakaan. Tähän asti äänikomennot ovat tuottaneet lähinnä virheilmoituksia.
Kunnes valkenee. Minähän otin irti nää johdot kun purin edellisen koneen pois. Jonnekin se äänijohto menee RPi:n kyljestä, mutta tarkistetaan se nyt vielä.
Johto meni tietysti ihan väärään liittimeen vahvistimessa, ja kun johdon laittoi oikeaan paikkaan, jo alkoi tulla ääntä. Haluan varmaan joskus vielä vähän hifimpää, mutta tämä välttäisi nyt.
Sitten mpd. Tämä otus tarvitsee asetustiedoston (minä ajan sitä toistaiseksi normikäyttäjätunnuksella koska olen laiska, ja koska mpd:n laittaminen toimimaan omalla tunnuksellaan näyttäisi olevan aikamoinen askartelu jonka lopputuloksesta ei oikein ole varmuutta, ja taas yhden softan debuggaaminen, juuei), johon kirjoittelin tämmöisiä:
Ja sitten vaan mpd komentona ja odottelemaan, että se ehtii indeksoida kaikki popit. Odotellessa kannattaa avata palomuuri:
ja
Asensin puhelimeen MPDroidin, kerroin sille, mistä RPi:n löytää (eli se ip-osoite) ja pim, puhelin alkoi toimia kauko-ohjaimena RPi:n hallinnoimalle levykokoelmalle!
Koska elelen myös emacsissa, annoin toki komennon M-x mpc, ja sieltähän ne musat löytyivät sieltäkin. Kivointa tässä MPD:ssä on se, että soittojono on yhteinen ja kaikki samassa verkossa olevat pääsevät siihen käsiksi. Ja MPD:lle löytyy myös hyvä Windows Phone -kontrolliohjelma (Chimney), joten myös puoliso voi renkata musiikkeja työpuhlulla.
Ja koska kasa teknologiaa ei ole mikään silmänilo, hain Habitatista arkistolaatikon ja nostelin osaset sinne. Kansi on sen verran väljä ja laatikossa on raot, joten lämpö tuskin tulee ongelmaksi. Mittasin kuitenkin varuilta lämmöt ilman koteloa:
Tulos oli 49,4°C. Kotelon kanssa ollaan korkeimmillaan käyty 53,4°C:ssa, ja normaalisti lämpö on tuollaiset 50,5°C, joten en ole huolissani. Yksi aste ei maata kaada. Jos tämä alkaa vaivata minua, laitan RPi:n jäähdytyslevyt ja teen koteloon lisää reikiä.
Olohuoneessani on ollut tietokone viimeiset... 10 vuotta? Ainakin. Se on ollut iso ja luotettava HP:n työasema, mutta onhan se, no, iso. Ja vanha. Ja yhä meluisampi. Sain koneen aikoinaan hyvältä ystävältä, se oli poistettu muusta käytöstä ja oli menossa romutettavaksi - 10 vuotta sitten.
Olin myös katsellut uteliaasti RPi:ä, tuota pikkuista ARM-prosessoriin perustuvaa tietokonetta, ja miettinyt useamman kerran, olisiko siitä kotipalvelimen (tunnetaan myös nimellä datasaavi) korvaajaksi. RPi:t ovat aika halpoja, viiden kympin molemmin puolin, joten päätin kokeilla.
Kannoin kaupasta kotiin RPi 3:n, kotelon, virtalähteen (ihan tavallinen USB-laturi), MicroSD-muistikortin ja telakan parille SATA-levylle; tarkoitukseni oli laittaa vanhassa HP:ssa olevat, varsin uudet levyt kiinni RPi:n. Komponenttien kytkeminen oli ihan triviaalia, laita johdot kiinni, työnnä levyt telakkaan ja siinähän se. Laitoin myös näppäimistön ja hiiren kiinni RPi:n. Seuraavaksi piti asentaa käyttöjärjestelmä MicroSD-kortille.
Olin päättänyt, että jos vain mahdollista, myös RPi tulisi toimimaan Fedoralla, koska olen tottunut Fedoraan, tiedän sen oikut ja metkut ja se on mielestäni aika elegantti ylläpidettävä (en tosin vieläkään tiedä pitäisikö systemd:stä ja pulseaudiosta pitää vai ovatko ne hävityksen kauhistus, CUPSin ohella. Osa minusta haluaisi että SysV, ALSA ja lprng toimisivat ikuisesti).
Tuumasta toimeen, sopiva levykuva lataukseen täältä. Desktop, Fedora Workstation. Se ehkä osoittautuisi pikkaisen epäoptimaaliseksi, mutta GNU/Linuxeihin on niin helppo pultata lisää osia, että se ei huolettanut vähääkään. Sitäpaitsi olin utelias näkemään, miten RPi 3 selviää Gnome 3:sta.
Seuraavat osat tein virallisen RPi 2:lle tarkoitetun ohjeen mukaan. Näin jälkikäteen siitä firmware-masterista kannattaa kopioida SD-kortille myös /opt, koska siellä on kaikenmoista RPi:n spesiaalisoftaa, eli
cp -r firmware-master/opt/* /tmp/rpi/opt/
olisi ollut ihan fiksu juttu. Tein sen sitten myöhemmin.
Seuraavaksi laitoin RPi:n kiinni verkkoon (perinteisellä Ethernet-johdolla), laitoin SD-kortin sisään, kytkin telkkarin RPi:n HDMI-liitäntään ja laitoin virrat päälle.
Sehän käynnistyi ihan kuten pitikin! Kliksuttelin Fedoran asennusohjelman loppuun ja seurasin virallisen ohjeen loppuun, poistin Fedoran kernelin (tämä tuntui todella omituiselta koska normaalisti kernelin poistaminen tekee koneesta käynnistämiskelvottoman, mutta tässähän poistettiin vain Fedoran versio kernelistä, ei sitä firmware-masterista kopioitua oikeaa, käytössä olevaa kerneliä), päivitin Fedoran paketit (tähän meni melkein tunti), asensin rpi-updaten ja käynnistin koneen uudestaan.
Seuraavaksi laitoin sshd:n päälle:
# systemctl enable sshd.service
# systemctl start sshd.service
ja nakertelin palomuurin mieleisekseni:
# firewall-cmd --permanent --new-zone=home
# firewall-cmd --zone=home --add-source=192.168.0.0/24
# firewall-cmd --zone=home --add-source=192.168.0.0/24 --permanent
(eli samasta lähiverkosta voi tulla sisään ssh:lla, lisäsin sinne kaikenmoista muutakin mutta sitä en näin julkisesti jaa)
Asensin ssh-avaimet ja testasin, että pääsen kodin muilta koneilta kirjautumaan RPi:n. Hienosti toimi!
Seuraavaksi lisäsin telakassa olevat levyt /etc/fstabiin (eli kerroin, mikä levy laitetaan kiinni mihinkin hakemistoon, mm. näin:
/dev/sdb1 /home/kuvat ext4 defaults,noatime 0 0
ja sitten pääsinkin askartelemaan nfs:n mieleiseeni tilaan. No, laiskana kopioin vaan edellisestä palvelimesta /etc/exportsin, käynnistin nfs:n ja kokeilin, että talouden muut masiinat löysivät levyt edelleen. Eivät löytäneet. Koska, doh, en ollut avannut palomuuria. Joten:
# firewall-cmd --zone=home --add-service=nfs
ja yhteiset levytkin löytyivät taas. Perään vielä
# firewall-cmd --permanent --zone=home --add-service=nfs
niin löytyvät myös uudelleenkäynnistyksen jälkeen.
Tähän asti jokseenkin tavanomaista ja tylsää, vaihdoin tosin screenin tmuxiin emacs-sessiotani varten, mutta tästä alkoi itselleni kiintoisa vaihe, halusin nimittäin jonkun mukavan ratkaisun, jolla voin soitella levyllä lojuvaa musiikkikirjastoani (kyllä, minulla on myös Spotify Premium ja Chromecast, mutta siellä ei ole kaikkea). Joten:
- asensin rpmfusionin (ohjeet, Command line setup using rpm, Fedora 22 and later)
- asensin mpd:n:
dnf install mpd
- asensin mpc:n
dnf install mpc
ja aloin säätämään mpd:tä (mpd.conf). Ja ääniä.
Ääni, Linuxissa, on varmaan iäisyystuskailun aihe. Niin nytkin. Ei pihahdustakaan, ja kun kysyin järjestelmältä, että olisikohan joku äänilaite käytettävissä (aplay -l), vastaus oli että ei mittään ole, ei ollenskaan. Seuraavaksi tillistelen, että olisikohan kernelin moduli ladattuna. Modulin nimi on snd_bcm2835 - ei löydy ytimestä (lsmod). Modulin saa ladattua (modprobe snd_bcm2835) ja sen voi laittaa latautumaan automaagisesti: lisää tiedosto /etc/modules-load.d/snd_bcm2835.conf, jonka sisässä lukee seuraavat taikasanat:
#load Raspberry Pi sound module snd_bcm2835
Ei ääntä. Lievää manailua ja ärtymystä ja googlettamista. Toiset luulevat, että nörtit osaavat kaiken, mutta paljastan nyt, että me osaamme googlettaa. Plus olemme hirveän härkäpäisiä. Noin puolen tunnin ähertämisen tuloksena löydän tälle sivulle, jossa on uusi taikasana dtparam=audio=on, joka siis kirjoitetaan tiedostoon /boot/config.txt ja käynnistetään RPi uudestaan.
Ei ääntä.
Tarkistetaan vielä kerran, että äänijärjestelmälle on sanottu, että yritä nyt pliis soittaa sitä ääntä sen kuulokeliitännän kautta:
amixer -c 0 cset numid=3 1
Soitellaan testiääntä (speaker-test), ei pihahdustakaan - mutta ei virheilmoituksiakaan. Tähän asti äänikomennot ovat tuottaneet lähinnä virheilmoituksia.
Kunnes valkenee. Minähän otin irti nää johdot kun purin edellisen koneen pois. Jonnekin se äänijohto menee RPi:n kyljestä, mutta tarkistetaan se nyt vielä.
Johto meni tietysti ihan väärään liittimeen vahvistimessa, ja kun johdon laittoi oikeaan paikkaan, jo alkoi tulla ääntä. Haluan varmaan joskus vielä vähän hifimpää, mutta tämä välttäisi nyt.
Sitten mpd. Tämä otus tarvitsee asetustiedoston (minä ajan sitä toistaiseksi normikäyttäjätunnuksella koska olen laiska, ja koska mpd:n laittaminen toimimaan omalla tunnuksellaan näyttäisi olevan aikamoinen askartelu jonka lopputuloksesta ei oikein ole varmuutta, ja taas yhden softan debuggaaminen, juuei), johon kirjoittelin tämmöisiä:
db_file <tähän sopiva tiedostonimi, muista että hakemiston pitää olla olemassa> log_file <sama kuin edellä> music_directory "/var/mp3" playlist_directory "/var/mp3" state_file <sama kuin edellä> pid_file <sama kuin edellä> restore_paused "yes" bind_to_address <RPi:n ip-osoite> bind_to_address "127.0.0.1"
audio_output {
type "alsa"
name "MPD"
device "hw:0,0"
}
Ja sitten vaan mpd komentona ja odottelemaan, että se ehtii indeksoida kaikki popit. Odotellessa kannattaa avata palomuuri:
# firewall-cmd --permanent --zone=home --add-port=6600/tcp
ja
# firewall-cmd --zone=home --add-port=6600/tcp
Asensin puhelimeen MPDroidin, kerroin sille, mistä RPi:n löytää (eli se ip-osoite) ja pim, puhelin alkoi toimia kauko-ohjaimena RPi:n hallinnoimalle levykokoelmalle!
Koska elelen myös emacsissa, annoin toki komennon M-x mpc, ja sieltähän ne musat löytyivät sieltäkin. Kivointa tässä MPD:ssä on se, että soittojono on yhteinen ja kaikki samassa verkossa olevat pääsevät siihen käsiksi. Ja MPD:lle löytyy myös hyvä Windows Phone -kontrolliohjelma (Chimney), joten myös puoliso voi renkata musiikkeja työpuhlulla.
Ja koska kasa teknologiaa ei ole mikään silmänilo, hain Habitatista arkistolaatikon ja nostelin osaset sinne. Kansi on sen verran väljä ja laatikossa on raot, joten lämpö tuskin tulee ongelmaksi. Mittasin kuitenkin varuilta lämmöt ilman koteloa:
/opt/vc/bin/vcgencmd measure_temp
Tulos oli 49,4°C. Kotelon kanssa ollaan korkeimmillaan käyty 53,4°C:ssa, ja normaalisti lämpö on tuollaiset 50,5°C, joten en ole huolissani. Yksi aste ei maata kaada. Jos tämä alkaa vaivata minua, laitan RPi:n jäähdytyslevyt ja teen koteloon lisää reikiä.
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)