perjantai 23. elokuuta 2013

Inttäjien valtakunta, eli miksi en "keskustele" kirkollisilla keskustelupalstoilla

Käsiini sattui tämän viikon Kotimaa-lehti, ja lukaisin sieltä Rebekka Naatuksen kolumnin "Liberaalia lässytystä". Kolumnin teaser on julkaistu myös verkossa, mutta koko jutun lukeakseen pitää etsiä käsiin paperinen lehti. Se on tätä lehtien ansaintalogiikkaa, kun verkolla ei osata tai pystytä tienaamaan.

Se, mitä kolumnissa kuvataan liberaaliksi lässyttämiseksi näyttäisi viittaavan kirkon valtaapitävien kommentteihin. "Surettaminen" ja "harmittaminen" ovat käsittääkseni piispallista sanastoa, minua "liberaalia" joku Räsänen ei sureta eikä harmita - Päivi Räsänen käyttäytyy huonosti, hänen uskonsa on ainakin ulkoisesti katsoen kehnoa lakihenkistä hinkkaamista (toisten harrastaman) seksin ja (toisten) sukupuolen ympärillä - ihan klassista tekopyhäilyä ja kaksinaismoraalia siis.

Kirkon valtaapitävät eivät ole mielestäni noin yleisesti ottaen "liberaaleja" (eli siis kannattaisivat tasa-arvoa ja vastustaisivat vähemmistöjen sortoa). He näyttävät pääsääntöisesti sisäsiisteiltä keskiluokan tytöiltä ja pojilta, joille tärkein arvo käytännössä on jonkinlainen "voi kun me voitais kaikki olla kavereita keskenämme". Siinä elämänmallissa epäilemättä Räsänen "surettaa" ja luulen, että liberaalienkin (lue: feministien) tekemiset "harmittavat".

Jotenkin se kolumni näyttää trollaukselta, jonka tavoite, tietoinen tai ei, on saada aikaan lisää keskustelua konservatiivien ja liberaalien välille. Ei vaan ole mitään keskusteltavaa. Konservatiivi inttää raamatuntulkintaansa kuvitellen, että ajatusvirhe muuttuu totuudeksi toistamalla. Ei siihen ole mitään sanottavaa sen päälle, mikä on jo sanottu: konservatiivi ei osaa lukea Raamattuaan, vaan projisoi sinne omat syrjivät asenteensa ja kieltäytyy edes näkemästä omaa ennakkoasennettaan.

Minä en jaa sitä ajatusmaailmaa, jossa Raamattu on käytännössä Jumalan asemassa. Se on minusta epäjumalanpalvontaa, iljetys ja muutenkin väärin. Sallin tietenkin osaltani sellaisen ajatustavan, koska ajatusdiktatuurikin on väärin, ja sananvapaus pitää ihmisellä olla. Mutta miten semmoisen kanssa keskustellaan, kun se ei kuuntele mitään, mitä sille sanoo, huutaa vaan samaa viestiä kaikkialla, oli konteksti sopiva tai ei? Ei levysoittimen kanssa voi keskustella.

tiistai 23. heinäkuuta 2013

Écrins

Lähden kuuden viikon päästä (taas!) Alpeille. Tarkoitukseni on saada vähän lisää vuorikiipeilykokemusta, ja jos kelit (ja Luoja) suovat, niin ehkä yksi huiputuskin.

Vuorikiipeily (ja se boulder, ja trädi) on kivaa. Maisemat ovat huippuluokkaa, ilma on raikasta, ja vaikka sattuisi olemaan ruuhkaista, niin ihmiset ovat mukavia. En tosin ole ollut ikinä Gouterilla, joten mitäs minä ruuhkista tiedän, mutta ne pienet joukot, joihin olen törmännyt, ovat olleet poikkeuksetta miellyttävää sakkia. Ja se kiipeäminen! Kiipeäminen on hienon tuntuista kotibouldereillakin, mutta kun siihen lisätään maisemat ja avaruus, kokemus kohoaa toiseen potenssiin.

En ole yrittämässä mitään kovin kummallista, ja todennäköisesti haasteet tulevat, jos tulevat, kestävyyden kanssa. Kiipeilyteknisesti aion toimia mukavuusalueellani. Mietin joskus, olenko liian konservatiivinen kehittymiseni kannalta, mutta toisaalta pidän fyysisesti kiipeämisestä niin suunnattomasti, että nämä reissut ovat olleet ainakin tähän asti silkkaa nautiskelua. Ehkä minua arveluttaa oma (vuorilla) suunnistustaitoni ja arviointikykyni.

Vuorilla suunnistaminen on yllättävän hankalaa. Ei siksi, etteikö kohteita näkisi (hyvällä kelillä), vaan siksi, että paras reitti ei yleensä ole mikään viivasuora kompassisuunta, ja reittien havaittavuus on usein vähän kehno (vuorien alaosat ovat usein lähinnä kivikkoa, johon ei kummoisia polkuja muodostu) - ja oma päänsisäinen suunnistustaitoni on mitä sattuu (eksyn Espoossa melkein joka kerta). Osaan kuitenkin käyttää karttaa ja kompassia (ja GPS:ä, mutta en tykkää patterivekottimista: kokemukseni on, että niistä loppuu akku juuri väärällä hetkellä), joten niillä mennään.

Arviointikyky on toinen taito, jota menen opiskelemaan vuorille tänä vuonna. Osaan tietysti teoriaa, ja olen hiukan kokeillut käytäntöä, mutta tarvitsen lisää kokemusta.

Sekä onko nyt vähän ihanaa mennä Ranskaan, kun pitää paikallisista juustoista ja makkaroista.