perjantai 1. syyskuuta 2017

Miksi palautin pappeuskirjani, eli en ole enää pappi

Kavereiden vinkkien johdosta: tämä on henkilökohtaista pohdintaani. Tein tästä julkista, koska ei tämä ole salaisuus, ja tiedän että tämänkaltaista juttua kuplii myös muualla evlut kirkossa ja olen sitä mieltä, että avoimuus tekee ihan hyvää myös kirkolle. Tässä on kaikki, mitä minulla on sanottavaa tästä asiasta nyt. Jos tunnen tarvetta avautua enemmän, kirjoittelen varmaan tänne lisää. Muuten en keskustele tästä enempää julkisuudessa. Pidän kommentit toistaiseksi tässä auki, ja sensuuraan mieleni mukaan.

Hyvin lyhyt versio menee niin, että kun pappeus tuntuu siltä, että olet kirkon luottamushenkilöiden ja papiston yhteisen enemmistön pelinappula, on varmaan viisasta lähteä, jos voi.

Keskipitkä[1] versio menee niin, että piispan vaalissa äänioikeutetut - puolet papistoa ja puolet maallikkoja - valkkaa just sen ehdokkaan piispaksi, jolla on tarve olla konservatiivien kaveri aina siihen asti, että kirkollinen samaa sukupuolta olevien avioliittoon vihkiminen (joka on siis ihan laillista myös kirkollisesti, jos et usko, tsekkaa Urpo Kankaan lausunto, joka antaa ymmärtää, että kirkon pitää vihkiä) jätetään taas kerran kirkolliskokouksen armoille. Kaksi muutakin vaihtoehtoa oli, heidän vikansa taisi olla se, että he eivät olisi antaneet moraalikonservatiivien puuhailla ihan niin rauhassa.

Saattaisi luulla, että kirkolliskokous (joka voisi vain todeta vallitsevan tilanteen, että joo, voi vihkiä ja ei, ei voi rankaista vaikka osan kauheesti mieli tekisi) on helppo äänestää uusiksi, mutta eihän se niin mene. Kirkolliskokoukseen edustajat valitsevat kirkkoneuvostojen, kirkkovaltuustojen ja seurakuntaneuvostojen jäsenet, ja tämän porukan valitsee matalan äänestysaktiivisuuden takia käytännössä alle kymmenesosa kirkon jäsenistä. Tietysti se osa, jota kirkko kiinnostaa eniten. Eli vetoaminen kirkolliskokoukseen tässä avioliittoasiassa on ihan silkkaa hämäystä ja viivyttelyä.

Lisäksi tulee tämä rankaisemisasia: evlut-kirkon avioliittokäsitystä ei ole ikinä määritelty erikseen valtakunnan avioliittokäsityksestä (eikä Lutherkaan tehnyt eroa, ks. Vähä Katekismus). Eli kun avioliittolaki muuttui, myös kirkon avioliittokäsitys muuttui, koska kirkolliskokous ei ole kyennyt tekemään päätöstä suuntaan eikä toiseen. Olen aika varma, että jos esim. Sadinmaa tuomitaan kapitulissa, Sadinmaa vie asian hallinto-oikeuteen ja hallinto-oikeudesta tulee päätös, jossa todetaan, että rangaistukselle ei ole perusteita. Ja rangaista ei voi, jos ei ole jotain määräystä tai lakia, johon vedota. Tää on evlut kirkon ihan itse tehty ongelma. Piispainkokous pohtii ratkaisuksi vihkioikeudesta luopumista, ja kyynisesti voisi ajatella, että jos pappi ei juridisesti vihi, pappi ei tee mitään normaalin siviilioikeuden piiriin kuuluvaa, ja tällöin on helpompi heiluttaa keppiä kun päätöksen sisällöstä ei voi valittaa hallinto-oikeuteen.

Tästä päästään siihen, että yli puolet Helsingin hiippakunnan piispanvaalin valitsijoista äänesti piispaksi mielestäni sellaisen menneisyyden miehen[2], joka haluaa jatkaa vanhaa pahaa perinnettä tasa-arvo -venkoilussa. Kaunista puhetta varmasti tulee, mutta teot ratkaisevat. Tulevalla piispalla oli esimerkiksi tarkoitus osallistua seurakuntansa kautta tasa-arvoisen avioliittolain juhlimiseen, mutta siitä ei oikein tullut mitään, kun asianosaiset, eli siis homot, tajusivat että sama kaveri ei kuitenkaan salli naimisiinmenoa kirkossaan. Tämä kaveri on siis hiippakunnan valitsijoiden enemmistön valinta.

Mitä minä päättelen tästä pitkästä ja monipolvisesta jutusta?

  1. Yli puolelle piispan vaalin äänestäjistä näyttää olevan aika se ja sama tämä tasa-arvoinen kirkollinen vihkiminen. Varmaan sieltä joku, ehkä monikin, protestoi että eikä ole, mutta teot puhuvat toista.
  2. Ei ole ehkä ihan realiteettitaju kunnossa kaikilla äänestäneillä, anteeksi vaan. Helsinki on Suomen urbaanein, moniarvoisin ja moraaliliberaalein hiippakunta. Miten ihmeessä tämän tyyppisen, jossain määrin opportunismilta ja homofobialta haiskahtavan[3] piispan on tarkoitus pärjätä tämän porukan kanssa, jolle tasa-arvo on aivan itsestäänselvyys, ja jonka arvot ja arvostukset leviävät koko ajan muualle Suomeen, ja jolle avoimuus ja läpinäkyvyys ovat tärkeitä arvoja?

    Vaikenemalla? Sallikaa mun nauraa. Siitä jää kiinni, ja lopulta joku aina kaivaa erilaiset (ikävät) tosiasiat esiin, liittyivät ne sitten mihin tahansa.

    Mahdollisesti selittämällä yhtä yksille ja toista toisille? Ei kai nyt sentään, siitä jää kiinni vielä nopeammin.

    Yrittämällä venkoilla siinä keskellä kuin Jean Claude Van Damme rekkojen välissä, kun rekat tässä tapauksessa kuitenkin erkanevat toisistaan koko ajan enemmän eivätkä ole palaamassa yhteen? Kamoon. Mä olen yrittänyt tätä, ja lonkkiin sattuu eikä tää silti enää onnistu.

    Realistinen optio voisi olla moraalikonservatiivien ohjaaminen liberaalimpaan suuntaan ja muutenkin kirkon sisäpiirin tutustuttaminen hiippakunnan todellisuuteen, kasa anteeksipyyntöjä... joo. Ei tää nyt ehkä näinkään mene, ainakaan lähitulevaisuudessa. :D
En voi edustaa tuollaista, en edes passiivisesti. Ja koska minulle tämä on tietyllä tapaa helppo päätös tehtäväksi (elantoni ei ole kiinni pappeudesta, teen muita hommia), niin sanon heippa pappeudelle.

Henkilökohtaiset syyni - onko muunlaisia? - liittyvät pitkälti jaksamiseen ja itsearvostukseen. Me kaikki elämme rajallisen ajan. En elä ikuisesti. Olen vääntänyt ja kääntänyt LGBTIQ-juttuja viitisentoista vuotta, ja nähnyt kehityskaaren kulissien takaisesta homofobiasta ja vaikenemisesta (Huovinen, ei, en pysty todistamaan, mutta omaa kokemusta on) jonkinlaiseen hyväntahtoiseen, paikalliseen huolenpitämiseen (Askola), ja nyt olisi sitten tulossa käännös kohti opportunismia ja ilmeisesti jonkinasteista homofobiaa, todennäköisesti noin 25 vuoden ajaksi.

Olen koettanut tehdä töitä asiaintilan muuttamiseksi. Tulkaa kaikki -liike on niin leppeä ja lempeä, että siitä ei ole vastukseksi konservatiivien homofobialle, ja siinä on muutenkin aikamoinen "ally theatre" -tuoksu, josta en pidä (lukekaa se linkki, BGD kirjoittaa asiaa). "Kunnioittava keskustelu" näyttäytyy saman ilmiön yhtenä inkarnaationa, siinä kun ei huomioida valta-asetelmia: kirkossa on todella lujaan itsensä erilaisiin asemiin juntannut homofoobiporukka ja heidän peesaajansa, ja sellaisten kanssa keskusteleminen on lähinnä ilman lämmittämistä ääniaalloilla, ei siitä mitään näytä seuraavan, ja ihan hemmetin työlästä vähemmistöille. Idea näissä tuntuisi olevan saada kiva fiilis valtaapitäville, syrjinnän lopettamisella ei niin väliksi. Ei niistä mitään käytännön muutoksia ole tullut[4].

Tässä kohtaa: kiitos, mutta ei kiitos. Elämä on liian lyhyt tuommoiseen. Jos ex-pappiskollegani[5] ja luottamushenkilöt haluavat tähän suuntaan, antaa mennä, mutta minä jään kyydistä nyt, tämän pappeuden osalta. Kun puolet ns. omasta kerhosta äänestää sen puolesta, että esim. minun avioliittoni kanssa voidaan vaikeilla aina vaan ja edelleen iänkaikkisesti, pitää olla vähän tyhmä että jää, jos ei ole muista syistä pakko, varsinkin kun minun ei tarvitse muussa elämässä sietää huonoa käytöstä ja homofoobista typerehtämistä. Kaveri vertasi tilannettani ER:n (eli siis Tehis, eli Teho-osasto) elvyttämisiin, missä joku huutaa aina ennen defibrillaattorilla täräyttämistä "Clear!", mihin minä jatkoin, että mun kannaltani mä taidan vaan sanoa "Time of death", ja lähden pois tekemään muita asioita.[6]

[ETA: kävin siis palauttamassa pappeuskirjani Irja Askolalle aamulla. Keskustelimme ihan hyvässä hengessä ja siunasimme toisemme lopuksi.]




[1] "Keskipitkä" siksi, että varsinaisesti prosessi pois pappeudesta näin jälkikäteen katsoen taisi alkaa kohdallani vuonna 2001, kun laki rekisteröidystä parisuhteesta hyväksyttiin ja en saanut silloisesta Helsingin piispasta, Eero Huovisesta, mitään järkevää kantaa siihen, miten siunausta pyytävien parien kanssa pitäisi menetellä. Ei selkeää kieltoa, ei selkeää myöntöä, ei oikeastaan mitään. Tämä menee tietysti muistinvaraisesti, koska luultavasti minulla ei ole sähköpostiarkistoa tuolta ajalta. Sitä seurasi Heikan komitea ja monet, monet muut vaikeiluepisodit. Tämä piispanvaalin tulos tuli tällaisena kirsikkana kakun päälle. Pitkä versio olisi ihan tolkuttoman pitkä (ja tylsä, samaa ämpyilyä vuodesta toiseen. Maalin kuivumisen katseleminen voittaa sen tarinan kevyesti.)

[2] Tiedän, kannattajat eivät pidä Laajasaloa menneisyyden miehenä, mutta toimintatavat (esim. talousepäselvyydet valmennuskurssien kanssa ja niistä uutisoinnista valittaminen JSN:n 2007) kuulostavat kyllä aika perinteiseltä asioiden piilotteluyritykseltä suomalaiseen tapaan.

[3] No ensin esim. sitä tanssia mutta kun siitä tulee sanomista niin ei nyt sittenkään, lisää esimerkkejä löytyy vaikkapa Kai Sadinmaan blogista - koittakaa kestää tyypin melko värikäs kielenkäyttö ja hyperbola ja keskittykää tapahtumiin ja itse asiaan. Ei tämä hyvältä näytä.

[4] Tiedän, kirkko on hidas. Olkoon ihan rauhassa. Muu yhteiskunta on mennyt menojaan, ja minä sen mukana, kirkko noin hengellisenä yhteisönä voi tulla perässä sitten kun ehtii. Ihan varmasti se tulee, on se ennenkin tullut. Ks. eronneiden heteroiden uudelleen vihkiminen, avokummit, naisten vihkiminen pappisvirkaan. Tai sitten siltä loppuu rahat ensin.

[5] En siis ole irtisanoutunut töistäni, en tee papin töitä, en ole tehnyt vuosiin. Tämä ratakiskon pätkä varmuuden vuoksi.

[6] Psykologisesti osuvampi vertaus olisi joku perheväkivalta tai alkoholismi, josta ei oikein pääse eroon kuin lähtemällä. Omaa kokemusta ei onneksi ole, kirjoista olen lukenut.

[7] Ei ole seitsemättä viitettä, minä vaan tykkään alaviitteistä.

torstai 9. helmikuuta 2017

Miksi julkisella puolella Suomessa käytetään niin paljon Liferaytä?

Tätä ihmetellään aina silloin tällöin, ja koska olen töissä noin lakiteknisesti julkisella sektorilla, ajattelin vähän avata syitä tähän valintaan - koska olen itsekin ollut tekemässä vastaavaa valintaa, ja koska ymmärrän (siis sympatiseeraan) oikein hyvin julkisen sektorin logiikkaa tässä asiassa:

  1. iso osa julkisen puolen sivustoista on amatöörien toimittamia. Ei vaan ole mitään ammattitiedottajia tekemään kaikkea, vaan ison osan tekevät ihan amatöörit, joita on vieläpä iso lauma. Tämän luulisi olevan etu Wordpressille, mutta...
  2. sivustot tuppaavat olemaan aika isoja kokonaisuuksia, ja niissä pitää olla aika lailla struktuuria. Tästä on toki poikkeuksia, mutta vaikkapa evl.fi - kamoon, siinähän on ihan hirveästi tavaraa, josta vain pieni osa on edes jotenkin blogityyppistä. Liferay on tosi hyvä laittamaan sivuston päivittäjän järjestelemään sisältöä, koska sisältö on irti rakenteesta. Joka vie kolmanteen pointtiin:
  3. MVC. Julkisen puolen sivustojen ostajissa on aika paljon tietohallinnon ammattilaisia, ja julkisella puolella yleensä kyllä ymmärretään, että teknologinen velka tulee ja puree kintusta kovaa. MVC on sellainen lähestymistapa, että vaikka järjestelmän kanssa tulee joskus ongelmia, tietonsa voi yleensä kiikuttaa johonkin toiseen järjestelmään ja antaa uudelle järjestelmälle kasan sääntöjä, ja pim, sivusto käy ja kukkuu taas. Case in point: valomerkki.fi (Plone) -> kirkkojakaupunki.fi (Liferay). Dataa siiirtyi noin yksitoista gigaa, metadata säilyi, linkitkin pysyivät enimmäkseen ehjinä. Sisällön rakenteisuus säilyi. Tätä on vaikea ylikorostaa tiedonhallinnan ja pitkän elinkaaren kannalta.
  4. Elinkaari. Julkisella puolella asioiden elinkaari on esimerkiksi kymmenen vuotta, ei kolme tai edes viisi. Jos tiedot pysyvät mukana vuosia, se on pelkästään positiivista. Kaiken tekeminen uusiksi muutaman vuoden välein ei ole oikein optio jos henkilökuntaa uudelleen tekemiseen ei ole.
  5. Liferay on "valmis". Sen perustoimintalogiikalle ei tarvitse yleensä tehdä mitään, vaan siitä saa useimmat toiminnallisuudet ulos out-of-the-box ilman ylimääräistä koodaamista. Totta kai koodaamalla saa juuri sitä mitä tahtoo, mutta samalla saa...
  6. ...teknologista velkaa. Kun teetätät just mitä tahdot (ja Wordpress ja Drupal ja kaikki frameworkit vievät tähän), saat kaupanpäällisinä myös riippuvuussuhteen ohjelmistotoimittajaan. Ei se nyt niin kiva asia ole, vaikka ohjelmistofirmat ovatkin enimmäkseen ihan ok putiikkeja.
  7. Mikä olisi paketista valmis vaihtoehto Liferaylle? WebSphere? Ihan jumalattoman kallis, paitsi jos teet todella isoa järjestelmää. Plone? Sitä ei saa enää Suomesta. Episerver? Mjoo, ehkä. Sivuviidakko? Toki, se on ihan realistinen vaihtoehto. Liferayssa on vaan enemmän integraatiopintoja.
Lisäksi: räätälintyönä teettäminen on hyvä ajatus, jos omat prosessit ovat oikeasti sellaiset, että softa kannattaa laittaa noudattamaan niitä, mutta jos prosessit voidaan mukauttaa ohjelmistoon ja ohjelmiston perusprosessit ovat fiksunoloiset, niin totta kai kannattaa ottaa valmisohjelmisto. Ei kukaan varmaan väsää yleisluontoisia käppyröitään millään erityisesti siihen valmistetulla ohjelmistolla, vaan tyypillisesti taloushallinto murskaa numeroitaan Excelillä. Valmiilla paketilla.