Evlut kirkolla on kaksi ongelmaa, ja ne ovat lyhyesti: 1) aktiivit ja palkattu henkilökunta on enimmäkseen ihan pihalla siitä, miten seurakuntalaiset ja suomalaiset ylipäätään elävät ja sen takia eivät osaa puhua semmoisella kielellä, että joku ulkopuolinenkin ymmärtää, mistä on kyse ja 2) toimintaa ei saada muutettua vastaamaan jäsenten tarpeita (tunnetaan myös nimellä päättämättömyys). Pikkuongelmia, tai oireita ongelmista, ovat tuskailu kielenkäytön kanssa (asiakas on ruma sana ja sitä ei saisi käyttää, vaikka osa jäsenistä takuulla mieltää itse itsensä asiakkaiksi) ja konkreettisen mittaamisen lähes totaalinen puute. Jäsenmäärää mitataan, mutta eihän se mikään toiminnan mittari ole, lähinnä yleisindikaattori siitä, että jep, enimmäkseen ei olla onnistuttu, vuosikymmeniin.
Olen työni takia päässyt penkomaan Kotimaan Jäsen 360 -materiaalia (ihan semmoinen normisegmentointi suomalaisista uskonnollisten asenteiden suhteen, kaverina kaikenlaisia elämäntapaindikaattoreita), ja minua on valistettu, että palkatut työntekijät ovat aika reippahasti siellä uskollisten (lue: konservatiivien) puolella. Tulos ei yllätä yhtään.
Päättämättömyydestä löytyy esimerkkejä niin, että surettaa - naisten pappeus, homot, erilaiset muutoshankkeet joita on paljon, mutta joista mikään ei tunnu johtavan toiminnan muuttumiseen millään lailla. Varsinkin jonkin asian tekemisen lopettaminen tuntuu olevan täysin mahdoton juttu: kun jotain on kerran aloitettu, sitä puuhataan kunnes kuollaan. Ja kun mitään ei mitata - ainakaan euroissa - mistään ei tule myöskään signaalia, että nyt yritetään ratsastaa kuolleella hevosella. Välillä käy mielessä, että mittareita ei edes haluta, koska niistä kävisi niin ikäviä asioita ilmi. Samaan aikaan, tietysti, selitetään että eihän hengellisiä asioita voi mitata. Ei voi, ei. Mutta kävijämääriä voi, ja tavoitettuja ihmisiä voi, ja käytettyä työaikaa voi. Ja mittaustulosten perusteella voi arvioida toimintaa ja tehdä muutoksia toimintaan. Jos onnistuu välttämään mittaamisen, ei tarvitse arvioida eikä varsinkaan muuttaa mitään.
Jos olisin ylin styranki ja luterilaisten paavi, ja minulla olisi kaikki valta maan päällä (maan päällä riittää kyllä, kiitos vaan), määräisin, että ensiksi laitettaisiin kirkon hengelliset työntekijät tutustumaan nykymaailmaan ja nykyihmisiin sellaisina kuin ne ovat. Apua saisi varmaan esimerkiksi sosiologiasta, sukupuolentutkimuksesta, kulttuurintutkimuksesta ja yhteiskuntatieteistä ylipäätään. Ei mitään teologisia vänkyröintejä tähän väliin.
Seuraavaksi pakottaisin johdon tekemään työnsä, eli päättämään painopisteistä, perustellen ne jäsenistön selvitetyillä ja perustelluilla tarpeilla. Eli vaatisin kaikesta ns. business caset. Jos johtoa ei huvittaisi tämä, tai johto ei saisi tätä aikaan, johto menisi vaihtoon. Ei ole mitään järkeä tehdä mitään musta tuntuu -menetelmällä. Evlut kirkko saa jäsenmaksuina (eli kirkollisverona) rahaa, ja se pitää käyttää vastuullisesti eikä mihinkään epämääräiseen "kun näin on ennenkin tehty" -touhuun. Veikkaan, että jumalanpalvelukset, toimitukset ja ihmisten auttaminen ja suuri osa tukitoiminnoista pysyisivät (kaikille on helppoa tehdä business case kirkon lähtökohdista), mutta kaikki muu muuttuisi.
Sitten komentaisin kaikki kertomaan näistä jutuistaan, minkä tyylisestä jutusta on kyse. Eli onko joku kirkollinen juttu esim. enemmän hihhulointia (kädet ylös ja kielillä puhumaan), pylvään takana murjottamista tai vaikka helvetin tulen julistusta. Tai esim. antirasistista. Tässä takana semmoinen ajatus, että nämä - näin veikkaan - ovat mahdottoman tärkeitä erotteluja sille porukalle, joka harkitsee kirkollisessa tilaisuudessa poikkeamista tai muuten sekaantumista kirkkoon. Nämä tyylit pitäisi tietenkin selvittää tuossa ensimmäisessä vaiheessa noilta ns. maallisilta tutkijoilta, ja näitä pitäisi muutella sitä mukaa kun maailma muuttuu, eli jatkuvasti.
Nyt evlut kirkko ei kerro tapahtumiensa ja osallistumismahdollisuuksien sisällöstä oikeastaan muuta kuin muotoseikat, ja se on vähän kuin ilmoittaisi että "konsertti ensi viikolla torstaina kello 19 siellä ja siellä". Mitäpä sitä kertomaan, mitä musiikkia siellä soitetaan ja kuka soittaa. Aktiivit tietysti osaavat suodattaa mieleiset tapahtumat tuttujen tyyppien nimillä (ai siellä on Huttunen, siitä en tykkää, meen tuonne missä on Möttönen mieluummin), mutta eihän kukaan vähänkään kirkollisesta touhusta vieraantunut (lue: lähes kaikki suomalaiset) tuollaista osaa tai viitsi tehdä. Varminta ja turvallisinta on olla menemättä, koska mistä sen tietää millainen kaheli siellä on vastassa. Kauneimmat joululaulut, joulukirkot ja pääsiäiskirkot ovat enimmäkseen ok, koska niissä pakollinen muoto on niin vahva - ei tarvitse pelätä mitä ihmettä siellä tapahtuu jos sinne menee. Kuka ostaa hengellisen sikansa säkissä? Niin-pä.
