Otin kolmen päivän pikku loman, pakkasin retkeilytavarat autoon ja hain kaverin kyytiin: lähdimme kiipeilemään. Retkestä tuli periaatteessa epäonnistunut: yhtään reittiä ei tullut kiivettyä ylös asti, ja kiipeilyaikaakin tuli hyvin vähän. Säät olivat mitä sattuu (suomeksi: vettä tulee ja salamoi, roiku siinä nyt jossain kallion kupeessa korkealla kilo metallinkappaleita mukana), lihakset vinkuvat liiasta työstä ja uskalluskin petti - mutta reissu oli hyvä.
Ensteksi teltassa on mukava asua. Pieni, luonnonläheinen yksiö, tuuletus pelaa, taustaäänet ovat kaakkureita ja kuikkia (ok, ei kaikkien juttu, mutta sopii minulle), ja tykkään istua savuavalla nuotiolla ja uida syrjäisissä lammissa.
Toiseksi, tulin puskeneeksi omia psyykkisiä ja fyysisiä rajojani vasten.
Ensin vastaan tuli oma henkinen kantti: jostain syystä aamulla (mieliaikani), noin 20 metrin korkeudessa, leveällä (15 cm) listalla seistessäni huomiokykyni kapeni. Siihen oli ihan hyvä syy, olin noin seitsemän metriä viimeisen piissini (taisi olla seiskan heksu) yläpuolella, ehkä metrin verran pultista, ja seuraavat muuvit olivat, ei nyt vaikeita, mutta sellaisia, joilta voisi periaatteessa tippua. En tippunut, pääsin pultille, klippasin sen, ja siinä vaiheessa keskittymiseni hajosi niin perusteellisesti, että oli vaan pakko keskeyttää ja pyytää laskemaan alas. Hyvä minulle, koska a) tulin ehjänä alas, b) en edes tippunut, c) järki pelasi vaikka sydän oli kurkussa ja d) ihan niin hulluna en ole koskaan ennen kiivennyt - tämä oli eka tutustumiseni kunnolliseen runouttiin.
Seuraavaksi (eri kallio, eri "reitti") vastaan tuli hauisten kestävyys - tokan piissin jälkeen ei vaan enää jaksanut kannatella omaa kroppaa (jalkoja ei saanut millekään listalle, vaan se oli vain semmoista kitkalla sähläämistä), joten keskityin siihen, että sain kasin kiilan paikalleen tukevasti, klippasin, ja pyysin laskemaan alas. Hain sitten kamat levättyäni kiipeämällä niihin alakautta ja irrottelemalla ne yksi kerrallaan ylhäältä päin ja kiipeämällä alaspäin - kaverin (hyvä) idea. Helteellä kiipeäminen on raskasta. Jälkikäteen sitten tuli tsekattua, että ei siinä kohdassa mitään linjaa mene, olin näköjään omin päin vain lähtenyt etenemään kivan näköistä halkeamaa. Plussat: älysin lopettaa ajoissa, olen ehjä, osaan asettaa kiilan niin, että sen varassa pystyy laskeutumaan ihan aikuisten oikeasti ja hitto soikoon kiipesin ne kamat sieltä vielä pois!
Kotiin tullessa sitten palohälytin vinkui kun haisimme savulta, minä ja tavarani. Keittimen kanssa kassissa tuli myös eläviä hyttysiä.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti