Miksi evlut kirkko on edelleen läheisissä tekemisissä homofoobisten liikkeiden kanssa?

Vastaus lähtee liikkeelle 1800-luvun puolivälistä, kun Ruotsissa alettiin perustaa vapaakirkkoja - Suomessa vastaavat herätysliikkeet jäivät valtakirkon sisään. Ruotsissa kehitys vei siihen suuntaan, että kirkko toisaalta pysyi 1900-luvun enemmän valtiossa kiinni kuin Suomessa, mutta herätysliikkeet perustivat käytännössä omat kirkkonsa.

Meillä vastaavaa (konservatiivisten) paineiden purkamista ei ole koskaan tapahtunut, vaan nämä enimmäkseen konservatiiviset porukat ovat pysyneet evlut kirkon sisällä, ja olemme kirkkona päätyneet tilanteeseen, jossa menneisyyden ratkaisemattomat ongelmat alkavat poksahdella koko ajan näkyvämmillä tavoilla. Kyse ei ole siis pelkästään naispappeudesta tai homoista, vaan taustalla on isoja enimmäkseen vaiettuja kirkkopoliittisia kysymyksiä. Mielestäni seuraavat kolme ovat keskeisimmät:

• lestadiolaisten kaste- ja kirkkokäsitys
• viidesläisen, ja sittemmin myös evankelisen herätyksen Raamattu- ja kirkkokäsitys
• evlut kirkon (johdon) halu pitää kaikki tyytyväisinä 

Lestadiolainen liike ei katso, että kaikki kirkon jäsenet ovat kristittyjä sanan varsinaisessa merkityksessä, ja sen käsitys kasteen merkityksestä (tuleeko kastettavasta uskova kasteessa vai ei) on käsittääkseni eri kuin evlut kirkon virallinen kanta. Periaatteessa lestadiolaiset voisi siis laskea harhaoppisiksi, mutta näinhän kukaan ei sano ääneen ainakaan paremmissa piireissä.

Sekä lestadiolaisten että viidesläisten kirkkokäsitys on käytännössä sen tyyppinen, että ainoastaan oman liikkeen jäsenet, pelastuvat. Pelastus tulee toki armosta, uskon kautta, mutta käytännössä et oikein ole kunnollinen jos et askartele liikkeesi pienryhmässä - raamattupiiri, seurat, mitä tahansa, mutta käytännön uskonnonharrastaminen on pakollista jos haluat, että muut laskevat sinut pelastettujen joukkoon. Luterilainen käsitys lähtee enemmänkin siitä, että kastettu on kristitty (tahtoi tai ei), ja keskustelua voi lähinnä käydä siitä, kuinka huonosta tapauksesta kenessäkin on kyse. Hyvä ei ole kukaan, vaikka kuinka pinnistelisi.

Evlut kirkon johto on ainakin tähän asti lähinnä tyytynyt pitämään kulisseja yllä. Vaikka SLEY:n, Kansanlähetyksen, Kylväjän ja lestadiolaisten kannat tiedetään, niille ei tehdä mitään; pitkälti kyse on kai ollut siitä, että koska on osattu käyttäytyä (ja lestadiolaiset osaavat vieläkin), mitään erityisiä pakollisia riitoja ei ole tullut, ennen kuin nyt. Yleinen kulttuuri ja moraali on liikkunut siihen suuntaan, että naisten tasa-arvo miesten kanssa on hyväksytty yleisesti hyvänä asiana, ja minusta tämän korollaarina seksuaalinen suuntautuminen on muuttunut myös melko lailla yhdentekeväksi, kunhan nyt aikuisista ihmisistä olet kiinnostunut - ja hyvä niin.

Patriarkaatin sulaminen on kuitenkin paljastanut näiden melko omalakisten liikkeiden yleisestä nykymoraalista poikkeavat käytännöt: muutama vuosikymmen sitten tätä ristiriitaa näiden liikkeiden ja yleisen moraalin välillä ei ollut. Nyt se kuitenkin nousee esiin, ja toimii leimahduspisteenä koko kiistalle. Kiista koskee kuitenkin minusta isompia kysymyksiä, ja nämä taustatekijät selittävät kiistan sitkeyden. Näiden liikkeiden, erityisesti SLEY:n ja Kansanlähetyksen, kannalta tässä on mielestäni kyse heidän perustavista uskonkäsityksistään, joita heidän on annettu melko vapaasti viljellä kansankirkon pellossa, vaikka niitä pidetäänkin vähän toisena lajina kuin yleistä ja yhteistä luterilaista kristinuskoa. Kirkon johdon kannalta on ehkä kyse ikävästä ja hankalasta kiistasta, jonka moni toivoo edelleen menevän itsestään ohi. Sitä se ei kuitenkaan tee, koska näille eriseuraisille kyse on perustavista kysymyksistä, joissa he edellyttävät toisten tarjoavan heille edelleen tilan toimia oman moraalinsa mukaan, vastoin yleistä moraalia. Yleisen moraalin kannalta taas näiden liikkeiden vaatimus on täysin kohtuuton - liikkeet haluavat erivapauden ihmisten tasavertaisuudesta, ja erivapauden syrjiä myös moraalisen enemmistön edustajia.

Oman lisämausteensa tähän antaa raha ja omaisuus: jos nämä ääriliikkeet toimivat evlut kirkon sisällä, niillä on kuitenkin mahdollisuuksia käyttää yhteisesti evlut kirkon jäsenten maksamia tiloja ja palveluita: ei mikään ihan olematon etu. Tämä vie tehokkaasti motivaatiota perustaa oma kirkko, jolla olisi tietenkin riidattomat valtuudet (lakien puitteissa) opettaa ihan mitä tahansa mikä mieleen sattuu juolahtamaan.

Kirkon johdolle tämä on varmasti ehkä epämiellyttävin juttu ikinä: nämä (ulkoista) rauhaarakastavat herrat (ja jokunen rouva) eivät ole pääsääntöisesti mitään suuria johtajia, jotka ratkovat asiat niin, ne myös tulevat ratkaistuiksi, eivätkä hautaudu jälleen yhteen komiteaan (kyllä, ajattelen piispainkokouksen homofiaskoa: niin laiha lopputulos vuosien työstä!) siksi, että kirkossa ei osata eikä uskalleta riidellä. Joko ei sanota mitään tai sitten ryhdytään käyttäytymään huonosti, ja kukaan ei saa puututtua ongelmiin: esimerkkinä voisin mainita vaikka KKO:n syrjinnästä antaman tuomion: on se nyt vaan vähän kumma, että mennään edes kutsumaan seurakuntaan sellaisen liikkeen ihmisiä, joilla on selkeitä vaikeuksia toimia kirkon kaikkien työntekijöiden kanssa yhteisesti sovittujen pelisääntöjen mukaan.

Mitä kirkko voisi sitten tehdä? Evlut kirkko voisi poistaa näiltä lähetysjärjestöiltä aseman kirkon omina lähetysjärjestöinä. Rahoitus on jo tukahtumassa: useat seurakunnat ja -yhtymät ovat lopettaneet SLEY:n avustamisen, ja ennustan, että Kansanlähetykselle ja Kylväjälle käy lähivuosina samoin. Virallisen aseman poisto on taatusti kivuliaampi operaatio, ei vähiten siksi, että kirkon vaalijärjestelmän omituisuuksista johtuen kirkolliskokous valikoituu hyvin monivaiheisesti, ja tällainen vaalitapa heijastelee hyvin hitaasti jäsenistön tuntoja. Lisäksi veikkaan, että myös monelle virkamiehelle ja -naiselle näistä järjestöistä luopuminen tekee henkilökohtaisesti kipeää.

Toivon itse, että nämä selvittelyt etenisivät melko nopeasti - mielestäni on älytöntä, että evlut kirkko antaa itsensä olla tällaisten ääriliikkeiden panttivankina - mutta pelkään, että kovin nopeasti se ei silti tapahdu. Kirkon henkilöstössä on niin paljon ihmisiä, jotka eivät tunnu toivovan mitään muuta kuin että mikään ei muuttuisi, tai jos muuttuukin, niin sillä tavalla, että kenellekään ei tule paha mieli. En vain ymmärrä, miten mielipahaa voisi enää välttää: tämä riita on odotuttanut itseään jo ainakin vuosikymmeniä, ja odottaminen on vain pahentanut asiaa.